TOIMITSIJAOPAS
Tervetuloa mukaan Tampere Puolimaratonin toimitsijajoukkoon! 
Tampere on tapahtumien kaupunki!
Suuren tapahtumien vuoden päättää Tampere Puolimaraton-tapahtuma. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään kaksipäiväisenä. Lauantaina 15. syyskuuta juostaan 10 km ja puolimaraton.
Sunnuntaina 16.9. ratkotaan Pispalan Portaiden kuninkuus.
Seuramme Tampereen Pyrintö on huippu-urheiluseura, mutta omaamme myös loistavan kyvyn tehdä suurtapahtumia. Tampere Puolimaraton on tästä hyvä osoitus. Tapahtuma on myös osoitus kyvystä tehdä yhteistyötä useiden eri toimioiden kanssa. Ilman sitä juoksutapahtuman järjestäminen olisi iso haaste.
Juoksutapahtumaa järjestämään tarvitaan siis valtava joukko vapaaehtoisia, toimitsijoita ja tehokkaita käsipareja. 
Kiitos kaikille mukana oleville toimitsijoille.
Tutustukaa huolella toimitsijan oppaaseen.

 Terveisin, Jarmo Hakanen 
Tampere Puolimaraton 15-16.9.2018
Tampere Puolimaratonin järjestäjä on Tampereen Pyrintö ry.  Tapahtuman tuottajana ja välittäjänä toimii Juoksuaika-tapahtumatoimisto, Event Consulting Turku Oy. 
 Tapahtuman toteutuksessa mukana ovat: 
Tampereen kaupunki, Mehiläinen, Kaupin Kanuunat, Kunto Pirkat, Tampereen Maratonklubi, Ultimate Sport service.
Yhteistyökumppanit
Mehiläinen, Intersport Koskikeskus, Radio 957, Viking Line, Suunto, Tampereen Kaupunki, Tampereen Vesi
Yhteystiedot 
  • Tapahtuman johto Elisa Hakanen 050 352 0982
  • Tapahtuman johto Kari Ahonen 044 5678 256
  • Tapahtuman johto Kalevi Lammi 0400 624 601
  • Tapahtumakanslia Kansliapuhelin 044 0627 973 
  • Kansliavastaava  Arttu Salonen 050 590 5519
  • Ensiaputeltta Mehiläinen Kirsi Turkkinen 040 5575037
  • Keskeyttäneiden kuljetukset Mikko Virta 050 521 0677
  • Maalin ruokajakelu Heidi Tallqvist 040 514 4808
  • Juoma-asema Rauhaniemi Saila Asumaniemi 040 7172151
  • Juoma-asema Soutu stadion Jyrki Vuorenmaa 050 524 2524 
  • Juoma-asema Kelloportti Tiina Jussila 040 779 9404
  • Juoma-asema Ratina 040 721 7772


Toimitsijat Tampere Puolimaratonilla
Kaikkia toimitsijoita pyydetään tutustumaan toimitsijakäsikirjaan, joka lähetetään sähköisesti ja on myös luettavasissa verkossa.
Toimitsija-asuna on hyvä käyttää Tampereen Pyrinnön seura-asuja. Jos olet jostain toisesta seurasta / yhdistyksestä on hyvä käyttää omia asuja.
Liikenteenohjaajat käyttävät keltaista huomioliiviä.

Sunnuntain Pispalan Portaat -toimitsijat kokoontuvat kello 10:00 Pub Kujakollin edessä. Pasi Rajala ohjeistaa erikseen toimitsijoita.
 
Eväät
Toimitsijat voivat hakea eväspussin Ratinan stadionin ylätasanteella sijaitsevasta maalin ruokahuollosta. Eväspussit ovat valmiina 14:00.
KRIISIVIESTINTÄ
Viestintäohjeet vastuuhenkilöille 
Tapahtuman aikainen ennakoimaton tilanne, joka vaatii esim. kilpailun keskeytystä tms.:  TPM-johtoryhmä/ -tuomarineuvosto päättää mahdolliset muutokset tapahtuman kulkuun. Tapahtuman johtoryhmän muodostavat: 
  • Kalevi Lammi 0400-624601
  • Kari Ahonen 044 567 8256   
  • Elisa Hakanen 050-3520982
Kriisiviestinnän hoitaa tuomarineuvosto. 
Muissa tapauksissa ovat kaikki toimitsijat iloisin mielin haastateltavissa.   
Puolimaratonin ENSIAVUSTA vastaa Mehiläinen
Jokaisella pisteellä EA-henkilöstö.
 Vastuuhenkilö: Kirsi Turkkinen p.040557503
Keskeyttäneiden kuljetukset Mikko Virta 050 521 0677
Toimintaohje ensiaputilanteissa ja osallistujan keskeyttäessä juoksun
Jos kilpailija tuupertuu / on tajuton / kouristaa, toimi näin: 
1. Tee hätäilmoitus soittamalla 112
2. Anna tarvittava ensiapu 
3. Avun saavuttua kirjaa kilpailijanumero ja ilmoita se tapahtuman ensiavulle sekä tulospalveluun. 
 Jos kilpailija on huonovointinen ja haluaa keskeyttää eikä jaksa kävellä maaliin, toimi näin: 
1. Tilaa kuljetus ensiavulta. Huomioi, että nouto voi kestää. 
Puhelin: Mikko Virta puh: 050-521 0677 
2. Ilmoita kilpailijan numero kanslianumeroon soitolla tai tekstiviestillä (044 0627973). Jos kilpailija haluaa keskeyttää, mutta jaksaa kävellä itse maaliin toimi näin: 1. Ohjaa kilpailija maalialueelle. 
 2. Ilmoita kilpailijan numero kanslianumeroon soitolla tai tekstiviestillä (044 0627973). MALLITEKSTIVIESTI: Keskeyttänyt osallistujanumero (esim. Keskeyttänyt 6001) 
Kansliahenkilökunta 
 Tapahtumakanslia palvelee osallistujia Intersport Koskikeskuksessa. 
Kanslia on avoinna:
Perjantaina 14.9. kello 12-20 ja
Lauantaina 15.9. kello 10-14.15.
Osallistujat saavat:
- Kilpailunumeron
- T-paidan
- Intersport Koskikeskuksen etukupongin
- Kansliassa on myös mahdollisuus jälki-ilmoittautua tapahtumaan.
Huom! Kanslia palvelee 
- Tampere Puolimaratonin 10 km ja puolimaratonin
- Pyynikin portaiden osallistujia
Kanslian henkilökunta saapuu paikalle n. 20 minuuttia ennen kanslian aukeamista.



Varustesäilytys  toimitsijat 
Varustesäilytys sijaitsee Ratinan pääkatsomossa. Käynti on ylätasanteelta.
Maalarinteipillä / tussilla merkataan kassit / varusteet juoksunumeron mukaan.
Tarkistetaan, että kassissa numero vastaa viejän / hakijan numeroa.
Varustesäilytys on maksuton, mutta arvotavarasäilytys maksaa 5€ / kuori.

Arvotavarasäilystys kahvion yhteydessä ylätasanteella, ruokajakelun kohdalla.
Jänikset - Tampereen Maraton klubi
Puolimaratonilla juoksua ovat vauhdittamassa jänikset vauhdeissa 2:00.00, ja 2:20.00. Jänikset esitellään lähdössä.
Liikenteenohjaajat
 Liikenteenohjaajien ensisijainen tehtävä on taata juoksijoille sekä normaalille liikenteelle turvallinen kulku, eli estää tai rajoittaa kulkuneuvojen kulkua juoksureitillä. Liikenteenohjaaja toimii risteyksessä poliisin antamin valtuuksin, ja hänen perusneuvonsa on: juoksija ennen autoa, mutta hälytysajoneuvo ennen juoksijaa. Liikenteenohjaajat ovat myös juoksijalle tärkeitä opastajia, sillä uupunut juoksija ei välttämättä aina havaitse kaikkia reittiopasteita. Liikenteenohjaajat pitävät risteysalueilla ensisijaisesti huolen siitä, että muu liikenne pysäytetään juoksijoiden tieltä, mutta liikenteenohjaajan on suotavaa myös varmistaa, että juoksija juoksee oikeaan suuntaan ja kokee, että hänestä pidetään hyvää huolta. Poliisin määrittelemät liikenteenohjaajien tarkat ohjeet jaetaan kello 14.15 Keskustorilla.
HUOM! Pasi Rajalan tiimi / hiihtojaosto toimii erillisohjeen mukaan.


Pyöräilijät 
Juoksua on ohjaamassa ja opastamassa 10 pyöräilijää Kaupin Kanuunoista.
Pyöräilijöistä vastaa Timo Lampila puhelin 040 5222562
Osanottajamitalit
Mitalit jaetaan maalissa n. 20 metrin jälkeen maalilinjasta. Mitalit otetaan muovista pois ja pujotetaan juoksijan kaulaan. 
Ruokajakelu
Juoksijoille: 
Maxim BCAA Boost - Marli Smoothie - Planti Oat Smoothie - Cloetta  - nutrilett suklaa - banaani - Kahvi.
Jakelu tapahtuu ylätasanteella. Kaikki tarvikkeet ovat kakkoskioskissa. Pussitetaan mahdollisimman valmiiksi.  
Toimitsijoille samat tuotteet.
Kilpailunumerot 
Kilpailunumerot ovat: 
matka, yläosan mainos / alaosan mainos / numerosarja 
10km: Viking Line / Suunto / 2001-2250
Puolimaraton: Mehiläinen / intersport Koskikeskus 1-900
Porrasjuoksu: Radio 957 / intersport Koskikeskus 1-300
Reittikartat
Juoma-asemat 
Juoma-asemien urheilujuoma on Maxim Orange. 
Juoma-asemat sijaitsevat seuraavasti: 
10 km matkalla:
  •  2.0 km
  • 5.1 km
  • 8.6 km kohdilla. 
Juomapisteillä juomat ovat järjestyksessä: 
MAXIM – VESI – 
 Juomapisteiden pöydät ja tarvikkeet kuljetukset Mikko Virta 050 521 0677
Puolimaratonin matkalla: 
  • 2.0 km SUUNNISTUS
  • 5.1 km KORIPALLO
  • 8.6 km SUUNNISTUS
  • 10.1 km yleisurheilu
  • 12.4 km KORIPALLO
  • 13.9 km suunnistus
  • 17.0 km suunnistus
  • 18.7 Km koripallo  
Lisäksi juomapisteillä 12,4 km ja 18,7 km kohdilla on tarjolla myös suolakurkkua 
PuoliMaraton 15.9.2018 
Tampere Huoltopisteiden tarvikkeet ja niiden vientiaikataulu. 
 1. Pöydät
 - löytyy Ratinasta ylätasanteelta; vaneriset teräsjalkapöydät - kuljetus pisteisiin aamupäivän aikana viimeistään klo 12.00 mennessä 
 1) Kelloportti → neljä pöytää 
 2) Rauhaniemi → neljä pöytää 
 3) Ratina (omat pöydät) 
 4) Soutustadion → kuusi pöytää 
 5) Vihiojanpuisto → neljä pöytää 
 2. Muut tarvikkeet  
- osa löytyy Ratinasta ylätasanteen kioskista nro 2, osan järjestäjä hankkii 
 1) Kelloportti; tavarat kohteessa klo 13.15 mennessä - A4-kyltit: 2 kpl → MAXIM ja 2 kpl → VESI - ilmastointiteippiä - kertakäyttöhanskoja kokoa M/L - paketti käsipaperia tai talouspaperirulla - vesimukeja 1200 kpl - 4 saavia, ämpäri, saunakuuppa - MAXIM 2KG JUOMAJAUHEET / YKSI PURKKI /40L VETTÄ → valmista noin 100 litraa - pitkä sekoituskeppi/kauha urheilujuoman tekoon - roskapönttö - viisi roskapussia 
 2) Rauhaniemi; tavarat kohteessa klo 13.30 mennessä - A4-kyltit: 2 kpl → MAXIM ja 2 kpl → VESI - ilmastointiteippiä - kertakäyttöhanskoja kokoa M/L - paketti käsipaperia tai talouspaperirulla - vesimukeja 1500 kpl - 4 saavia, ämpäri, saunakuuppa - MAXIM 2KG JUOMAJAUHE/ YKSI PURKKI /40LVETTÄ → valmista noin 100 litraa - pitkä sekoituskeppi/kauha urheilujuoman tekoon - roskapönttö - viisi roskapussia 
 3) Ratina; pisteen hoitajat kantavat tavarat itse ylätasanteelta - A4-kyltit: 2 kpl → MAXIM ja 2 kpl → VESI - ilmastointiteippiä - kertakäyttöhanskoja kokoa M/L - paketti käsipaperia tai talouspaperirulla - vesimukeja 1000 kpl - 4 saavia, ämpäri, saunakuuppa - MAXIM 2KG JUOMAJAUHE/ YKSI PURKKI /40LVETTÄt→ valmista noin 80 litraa - pitkä sekoituskeppi/kauha urheilujuoman tekoon - roska-astiat ja roskapussit stadionin henkilökunnalta 
4) Soutustadion; tavarat kohteessa klo 14.00 mennessä - A4-kyltit: 2 kpl → MAXIM ja 2 kpl → VESI - ilmastointiteippiä - kertakäyttöhanskoja kokoa M/L - paketti käsipaperia tai talouspaperirulla - vesimukeja 1200 kpl - 4 saavia, ämpäri, saunakuuppa - MAXIM 2KG JUOMAJAUHE/ YKSI PURKKI /40LVETTÄ→ valmista noin 130 litraa - pitkä sekoituskeppi/kauha urheilujuoman tekoon - suolakurkkuja + peltipurkin avaaja - roskapönttö - viisi roskapussia
 5) Vihiojanpuisto; tavarat kohteessa klo 14.15 mennessä - A4-kyltit: 2 kpl → MAXIM ja 2 kpl → VESI - ilmastointiteippiä - kertakäyttöhanskoja kokoa M/L - paketti käsipaperia tai talouspaperirulla - vesimukeja 800 kpl - 4 saavia, ämpäri, saunakuuppa - MAXIM 2KG JUOMAJAUHE/ YKSI PURKKI /40LVETTÄ→ valmista noin 60 litraa - pitkä sekoituskeppi/kauha urheilujuoman tekoon - roskapönttö - viisi roskapussia 
 Huomioitavaa: -lähes joka kerta mukit, ainakin Rauhaniemessä, loppuneet kesken; olen vienyt omia. Juoksijat ottavat yleensä kaksi mukia. Toki viileä sää saattaa vaikuttaa juoman menekkiin - vesisäiliöt tuo Tampereen Vesi jokaiselle pisteelle; paitsi kaiketi Ratinaan - ylätasanteen kioskissa ei liene noita kaikki tarvittavia juttuja; 

HUOM! Juomat sekoitetaan: 1. jauhe pohjalle, vettä päälle ja kauhalla sekoitetaan jauhe sekaisin, loppu vesi päälle.

3. Tavaroiden poishaku ja vienti Ratinaan 
- myös roskapussit kerätään pois; Ratinassa isot roskapuristimet ylätasolla Ratinan sillan puoleisessa nurkassa; sinne kasalle → ratinan vaksit hoitaa koneeseen. 1) Kelloportti; voi hakea klo 16.00 2) Rauhaniemi; voi hakea klo 16.00 3) Ratina; pisteen hoitajat tyhjentävät paikan itse 4) Soutustadion; voi hakea klo 17.45 5) Vihiojanpuisto; voi hakea klo 17.30 14.9.2018 

Tervetuloa Tampere Puolimaratonille 15.9.2018!

Tapahtuma-aikataulu:

Perjantai 14.9. 
12.00–20.00 Tapahtumakanslia avoinna Intersport Koskikeskuksessa. 

Lauantai 15.9. 10.00–14.15 
Tapahtumakanslia avoinna Intersport Koskikeskuksessa. 

HUOM! Ennakkoon ilmoittautuneiden numeroiden jako päättyy kello 14.15 ja jälki-ilmoittautuminen kello 14.00. 

  • 14.45 Ohjattu alkuverryttely Keskustorilla 
  • 15.00 LÄHTÖ puolimaraton ja 10 km (lähtöpaikka Keskustorilta) 
  • 18.00 Maali suljetaan

Tervetuloa mukaan Tampere

Puolimaratonille! Tapahtumassa juostaan puolimaraton ja 10 kilometriä. Ilmoittaudu mukaan ja tutustu oheiseen osanottajan oppaaseen!

Ilmoittaudu mukaan

Netissä voi ilmoittautua 13.9. kello 23.59 asti. Sen jälkeen jälki-ilmoittautuminen on mahdollista tapahtumakansliassa. 

Tapahtumakanslian puhelinnumero: 0440-627 973.

Tapahtuma-alue:

Tampere Puolimaraton valtaa koko Tampereen keskustan. Alue muodostuu Ratinan stadionin, Koskikeskuksen ja Keskustorin rajaamaan tiiviiseen keskuskolmioon. 

Tapahtuma-alue aukeaa kello 12.00. 
Tapahtumakanslia palvelee osallistujia Koskikeskuksen Intersportissa, josta on vain parin minuutin kävelymatka sekä Ratinan stadionin maalialueelle sekä Keskustorin lähtöalueelle. Valvottu vaatesäilytys on stadionin katsomossa. Myös puku- ja pesuhuoneet sijaitsevat stadionilla. Maalissa kaikki osallistujat saavat osannottomitalin ja eväspaketin.

Alueella on myös arvotavarasäilytys (maksullinen 5€), joka sijaitsee stadionin pääkatsomon takaosassa olevassa kahviossa. A4-kirjekuoreen voit laittaa esimerkiksi puhelimen, avaimet ja kukkaron.

Ajanotto:

Tapahtumassa käytetään ajanottoon numerolappuun kiinnitettyä mikrosirua, joka takaa nettoajan jokaiselle lähtöviivalta maaliin. Virallinen tulosluettelo julkaistaan bruttoaikojen mukaisessa järjestyksessä. 

Nettoaikasi näet omista tuloksistasi. Numerolappua ei tarvitse palauttaa juoksun jälkeen.

Ensiapu

Tampere Puolimaratonin ensiavusta vastaa Mehiläinen. Ensiapupisteet sijaitsevat jokaisella juoma-asemalla. 

Tapahtuma-aleella maalissa on myös Mehiläisen teltta, joka palvelee juoksijoita maaliin tulon jälkeen.

Huolto

Juoksureitillä on useita juoma-asemia. 
Lisäksi maalissa jaetan jokaiselle osallistujalle eväspaketti, jossa on mm.:
- Maxim BCAA Boost
- Marli Smoothie
- Planti Oat Smoothie
- Cloetta 
- banaani
- Kahvi
Juoma-asemat 
Juoma-asemien urheilujuoma on Maxim Orange. Juoma-asemat sijaitsevat seuraavasti:
 10 km matkalla: 
  • 2.0 km
  • 5.1 km
  • 8.6 km kilometrin kohdilla.
 Puolimaratonin matkalla: 
  • 2.0 km
  • 5.1
  • 8.6
  • 10.1 
  • 12.4 
  • 13.9 
  • 17.0 ja 
  • 18.7 kilometrin kohdilla. 
Juomapisteillä juomat ovat järjestyksessä: MAXIM – VESI 
Lisäksi juomapisteillä 12,4 km ja 18,7 km kohdilla on tarjolla myös suolakurkkua.

Jälki-ilmoittautuminen

Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista tapahtumakansliassa perjantaina 14.9. kello 12.00–20.00 ja lauantaina 15.9. kello 10.00–14.00.

Tulokset

Tulokset päivittyvät reaaliajassa UltimateSport Servicen sivuille. 
Tuloksiin pääset tästä.

Jänikset

Puolimaratonilla juoksua ovat vauhdittamassa jänikset vauhdeissa 2:00.00,  ja 2:20.00. 

Jänikset esitellään lähdössä.

Kuvaus

Tapahtuman järjestäjällä on oikeus käyttää tapahtumassa ottamiaan kuvia omassa viestinnässään ja markkinoinnissaan. 

Lähtö ja maali

Tampere Puolimaratonin lähtö tapahtuu Tampereen Keskustorilta noin 300 metrin päässä Ratinan stadionista.  Stadionin tiloissa ovat mm. varustesäilytys, suihkut, WC:t ja maalin jälkeinen huolto.

Numeroiden jako

Osanottajapaketti on noudettavissa tapahtumakansliasta. Pakettiin kuuluu osanottajanumero ja hakaneulat. Ajanottoon tarvittava mikrosiru on kiinnitetty numerolapun takapuolelle. Osanottajapakettiin kuuluu myös osanottajalahjana tekninen t-paita.

Osanoton peruutus

Jos osallistuja on maksanut peruutusturvamaksun, osanotto voidaan siirtää ensi vuoteen lääkärintodistusta vastaan. Katso ohjeet tästä.

Sarjat

Tampere Puolimaratonilla juostaan puolimaraton ja 10 kilometriä, ja sarjat ovat Naiset ja Miehet kokonaiskilpailu.
Lisäksi nuorten sarjat 15v tytöt/pojat, 17v N/M, 19v N/M ja 22v N/M.  Lisäksi puolimaratonin matkalla ovat ikäluokkasarjat 40-45-50-55-60 niin naisille kuin miehillekin. Ikäluokkasarjoissa palkitaan kolme parasta 10 kilometrin ja puolimaratonin matkoilla. Kokonaiskilpailussa palkitaan viisi parasta molemmilla matkoilla.

Palkinnot

Puolimaratonilla viisi ja kympillä kolme kokonaiskilpailun parasta naista ja miestä palkitaan. Palkintoina on Maximin tuotepalkintoja sekä Viking Linen lahjakortteja. Puolimaratonin voittaja saa 200 euron bonuksen, jos hän juoksee uuden reittiennätyksen. Kaikki maaliin juosseet saavat lisäksi osallistujamitalin.

Pysäköinti

Ratinan stadionin välittömässä läheisyydessä sijaitsee rajallisesti maksuttomia parkkipaikkoja. Myös Laukontorin alueella on pysäköintitilaa. Ratinan stadionin läheisyydessä olevassa Koskikeskuksessa on maksullista pysäköintitilaa. Muista mahdollisista pysäköintijärjestelyistä tiedotamme vielä ennen tapahtumaa. 

Koska Ratinan Stadionin alueella on pysäköinti suljettu, suosittelemme käyttämään Tammerkosken toisella puolen olevia alueita:

33200 Tampere 61.491504, 23.757463 

33200 Tampere 61.491156, 23.752142 

33200 Tampere

Reitti

Molemmat reitit ovat virallisesti mitattuja. Tutustu reitteihin tästä.

Suihkut ja pukuhuoneet

Suihkut ja pukuhuoneet sijaitsevat Ratinan stadionin pääkatsomon tiloissa. Kulku tiloihin tapahtuu katsomotasanteelta.

Suoritusaika

Maksimisuoritusaika on 3 tuntia. 
Maali suljetaan 18.10.

Yhteistyössä

                             
Copyright (c)2017, All Rights Reserved.